who's that girl

Päätin nyt raahautua sohvalta ylös ja ottaa kuvia Noellesta. Otin sisällä kuvia esittelyä varten, jonka aion tehä vähän eri tavalla kuin Aprilin ja myöhemmin kävin räpäsäisemässä ulkona nopeasti muutaman kuvan, ennen kuin linssi meni huuruun. Omasta mielestäni onnistuin ihan ookoosti, vaikka kaikkiin kuviin en ole tyytyväinen ^^". Btw, taisin kuvata Noellea ekan kerran ihan kunnolla shoottimielessä, joskus vaan räpsäisen neidistä muutaman kuvan. Ja nää on mun ekoja shootteja tytöstä, hui, sehän tuli tänne jo tammikuussa D: 

Ois ihanaa jos lukisitte tän, koska käytin tähän sairaaaasti vaivaa!

Noelle

Suosittu, rohkea, ei koskaan itke ja kovis. Niin ne muut aina mua kutsuu. Eipähän ne oikeesti tiiä minkälainen mä oon, se on vaan sitä persoonaa mitä mä näytän koulussa.

Oon tällä hetkellä 17 vuotias, synttärit on tammikuussa. Omistan isosiskon ja pikkusiskon ja tietenki vanhemmat. Kotoisin oon Ranskasta, Pariisin läheltä, mutta asustelen nyt täällä paossa perhettäni. Kerron siitä lisää kohta, miksi mä täällä majailen. Teen tällä hetkellä mallintöitä tossa sivussa, samalla kun käyn amista. En oikeestaan ees jaksa tota koulua, tekis mieli lopettaa vaa siihen. Haluun kuitenki olla mun kavereiden kanssa ja pitäis ny joku päättötodistuski saada, jotta pääsisin johonkin hyvään ammattiin. Unelmia mulla on tuhansia, mut numerot panee vastaan.

Luonteeltani oon... En mä oikeestaan tiiä. Koulussahan ne pitää mua jotenkin tosi mahtavana ja coolina. Tai ainaki piti. En oo enää varma nykysestä tilanteesta. Kaikki kunnioittaa mua. Kukaan ei enää uskalla puhuu kauheesti mulla, oon muka niin outo ja yksinäinen. Ehkä oonkin, en tiiä. Pojat hännystelee perässä ja näin. Se jatkuu kyl vieläkin. Pitää mua niin kauniina ja näin. Onhan se silleen ihan kivaa, mut en mä sitä oikeeta oo vielä löytyny. Siel joukos on ihan kivojaki ja mukavii. Mut yleensä kaikki on ollu sellasii korkeintaan kuukauden suhteita, nyt en ees jaksa aloittaa mitää. Vaikka halusinki, enää vaa jaksa. Ois kiva jos ois joku johon tukeutuu.

 Mut siis oikeesti. Luonteeltani oon aika unelmoija. Tykkään vaan makoilla ja kurottaa jalkoja tähtiin. Tiiän, kuulostaa tosi lapselliselta mut siileen mä rauhotun. Pystyn oikeesti miettimään asioita ja mitä haluun tehä mun elämälle. Mä olin tosi ulkoonpäinsuuntaantunu, taidan nyt kyl olla vähän enemmän sisäänpäin. Tykään viettää aikaa niiden muutaman rakkaan kaverin kanssa, ja sit oon niit feikkejä, jotka vaan hännystelee saadakseen huomiota. En mä varmaan enää oo ees mitään suosittu silleen, ku vietän enemmän aikaa yksin, kun ton ihme porukan kanssa, jotka vaa roikkuu siinä. Enne siis meil oli sellanen ryhmä, jossa kaikki hengas, yritti olla niin suosittuja. Nyt ne on omassa ryhmässään ja hengailee siellä.

Mä oon ollu hyvä koulussa, oli mul hyvät numerot ja näin, mut sit en enää jaksanu vaan keskittyy mihinkään. Sen jälkeen kun mun pikkusisko Jhenny katos. En vaa yksinkertasesti mihinkään, lintsaan tunneilta tai en vaa keskity. Opettjat ei viissii enää ees välitä. Ennen kävin kuraattorilla, mut en enää. En mä viitti. Ei se ymmärtäis mitä oon tehny. Haluisin vaa palata vuoden taaksenpäin, siihen aikaan ku kaikki oli hyvin.

Oon itkeny ja uuseesti. Mul on ollu niin monta syytä miks itkeä. Joskus en vaa jaksa mitään, ja tuntuu et mul ei oo ketään kelle puhua. Oon ollu masentunu täs lähiaikoina, mut oon aika hyvin päässy siitä jo yli.

Mut siis, suurin syy miks oon ollu masentunu, on Jhennyn katoaminen, Ties monta kertaa mä oon siitäkin itkeny ja syyttäny itseäni. Mut mun syyhän se on. Sillo oli kaunis kesänäinen päivä, olin puistossa Jhennyn kanssa heittelemässä frisbeetä. Meil oli hauskaa. Sitte yhtäkkiä se frisbee lensi jonnekkin metsään. Sanoin Jhennylle, et mee hakemaan se, tyttö oli niin intona menossa jo. Mun kavereita tuli siihen, ja rupesin juttelee siinä. Juttelin ja naureskelin siinä puol tuntia, kunnes muistin Jhennyn. Sitä ei näkyny missään, ei missään. Se vaa oli kadonnu jonnekkin. Lähin sinne metsään, minne se frisbee lensi. Etsin ja huusin Jhennyn nimeä, ei vastausta. Metsä oli ihan tyhjä, kuulin vaan linnunlaulua ja puiden huminaa. Vähän matkan juoksun jälkeen löysin sen keltasen frisbeen, jota me oltiin heitelty.

Etsin sitä yöhön asti, nukuin jopa siellä metsässä, en uskaltanu mennä kotiin. Olin siel muutaman päivän, ettimässä Jhennyä. Sitte uskalsin mennä kotiin. Tietenkin vanhemmat ja isosisko itki ja huusi mulle, miks mä oli päästäny sen silmistäni. Ne heitti mut ulos. Sit lähin tänne Suomeen, en ees tuntenu koko maata, otin vaan lennon mikä oli nopeasti menossa. Toi on se syy miks en voi enää nähä perhettäni koskaan.

---

Mitä piditte? Tais tulla vähän pitkä, mut oikeesti panostin aikalailla noihin kuviin ja oon ihan tyytyväinen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille kuka jakso lukea ton kokonaan! Tollanen tyttö on siis Noellen takana.

No niin, ja nyt loppukevennyksesti ulkoshootti mamin lellilapsesta, Noellesta koska muilla ei ole peruukkeja. Tuli vaan muutama kuva, kun kameran linssi meni huuruun... Siellä siis sato räntää samaan aikaan, kun menin kuvaamaan. Ärsyttää toi lumi, kumpa se vaan lähtis pois!  + Nää on sitten tosi samantapaisia, mutta idea on vähän niin kuin se, että Noelle kävelee tuolla ulkona ja kattelee ympärilleen. Sen takii aika paljon takaa otettuja kuvia.

                                                                                                                                                     

Kiitos jos katsoit ja luit kaiken!